Veijo Baltzar

Museoimalla valtaväestö marginalisoi vähemmistökulttuureja

Mustalaiskieli on äidinkieleni. Se on ollut tärkeä osa identiteettiä ja ilmaisua. Mustalaiskieleen liittyy oleellisesti ele- ja ruumiinkieli. Se ilmentää persoonaa, fyysisen olevaisuuden lisäksi henkistä olevaisuutta. Yhdellä sanalla on lukuisia merkityksiä riippuen kontekstista, ja se on syventänyt omaa ymmärrystäni suomen kielestä suhteessa ilmaisuun.

Kielen merkitys on sitä tärkeämpi mitä enemmän se liittyy ihmisen persoonaan. Kieleen täytyy sitoa elekieli ja tauot, puhumattomuuden täytyy viestiä. Silloin asiat ovat sisäistettyjä, eivätkä ulkokohtaisia – ei pelkkää puhetta, vaan ilmaisua ja vuorovaikutusta. Jos ei ole vuorovaikutusta, niin kielihän on pelkkää pulputusta.

Viime vuosikymmeninä akateemikot ovat näivettäneet suomen kielen. Tämä on merkittävä ongelma. Aloittaessani kirjallisen urani, kirjoitin vapaasti, käytin koko kielellistä kapasiteettiäni. Ongelma tuli vastaan jo 80-luvulla. Silloin kaupunkilaiset eivät enää ymmärtäneet romaanieni sisältöä, sen huomasi arvosteluista. Maaseudulla kirjojeni vastaanotto oli toisenlainen – siellä oli jäljellä kokemuspohjaista ymmärrystä. Tänä päivänä kielen ymmärtäminen on rajoittunutta – joudun jatkuvasti miettimään, miten asiani ilmaisen. Sellaiselle kirjailijalle, joka on kotoisin maalta ja jolla on laaja kokemuspohja, on tuskallista kirjoittaa kapea-alaisilla sovituilla sanastoilla.

Vallallaan oleva yhteiskunnallinen trendi, into vähemmistöjen äidinkielten puolustamiseen, on mielestäni päälle liimattua. Jotain, minkä avulla varmistetaan usein paperilla, että vähemmistö on olemassa, että se edustaa jotakin muuta kuin valtakulttuuria ja sitä ”tuetaan”. Romanikieltä opettaa ja opiskelee tänä päivänä yliopistoissa niin Suomessa kuin muualla Euroopassa itse valtaväestö. Se on museoimista, eikä pelasta meitä mustalaisia tulevaisuuden uhilta.

Maahanmuuttajien kohdalla valtaväestö on jo toimenpiteillään myöntänyt ja todentanut kielen olevan markkinatalouden väline eikä osa kulttuurista identiteettiä tai sivistystä. Miten tämä onnistuisi muiden vähemmistöjen kohdalla? Ovatko ahtaalle katuojiin painetut marginaaliromanit hyviä kansalaisia tai onnellisia ihmisiä, kun heillä on kerjätessään oikeus puhua mustalaiskieltä? Koko ajan syntyy erilaisia järjestöjä puolustamaan vähemmistöjen oikeutta kieleensä. Kuinka monta järjestöä syntyy puolustamaan vähemmistökansalaisen ihmisenä olemisen arvoa?

Monikulttuurisen Euroopan haasteisiin voidaan vastata. Se, miten vähemmistöjen kirjallisuus, luova kulttuuri ja taide pääsevät kukoistamaan ja kehittymään valtakulttuurien sisällä ja rinnalla, ovat osa tätä haastetta. Vähemmistökulttuurien luova osaaminen syrjäytetään Suomessa marginaaliin. Niin sanotun edistyksen, työpaikat ja taideapurahat, valtaväestö jakaa toisilleen. Vähemmistöjen taide, ilmaisu, musiikki ja kirjallisuus väistyvät valtaväestön tieltä. Taidepalkinto- ja apurahajärjestelmä on uudistettava siten että yhdenvertaisuus toteutuu.

Veijo Baltzar on kirjailija ja kulttuurineuvos.