Lukion jälkeen ruotsin- ja ranskan kielen taitoni uinahtivat aika pahasti. En tarvinnut arjessa näitä kieliä, joten en myöskään käyttänyt niitä mihinkään. Tämä alkoi jossain kohtaa harmittaa. Ammattikorkeakoulussa opin hyödyllisen lauseen ”Ursäkta, min svenska är lite inaktiverad!” ”Anteeksi, ruotsini on vähän epäaktiivinen” – tai pikemminkin aktivoimaton. Tästä syntyi oivallus: ruotsi on edelleen jossain takaraivossani – miten saisin sen aktivoitua?
Myöhemmin töissä Kulttuuria kaikille -palvelussa asia tuli puheeksi johtajamme Rita Paqvalénin kanssa, ja hän nappasi minut pian mukaan suomenruotsalaisiin verkostoihin ja kokouksiin. Oli mahtavaa huomata, että alkukankeuden jälkeen aloin pysyä hyvin kärryillä siitä, mistä muut puhuivat. Kun itse puhuin, puhuin varmasti jotain sinne päin, mutta kaikki kuuntelivat kärsivällisesti ja ymmärsivät, auttoivat tarvittaessa. Tämä oli todella rohkaisevaa. Ruotsin kielen taitoni alkoi kehittyä – ei pelkästään aktivoitua.
Kulttuuria kaikille -palvelu viestii monikielisesti. Käännän työssäni jatkuvasti lyhyitä tekstejä suomeksi eri lähtökielistä ja myös suomesta englanniksi ja ruotsiksi. Tai kuten minä sanon: kökköenglanniksi ja kökköruotsiksi. Tiedän, että varsinkin ruotsini vilisee virheitä – mutta olemme tehneet linjauksen, että mieluummin jonkinlaista ruotsia uutiskirjeeseen ja sosiaaliseen mediaan kuin ei ruotsia lainkaan. (Tämänkin tekstin käännös on kökköruotsiani.)
Haluan siis rohkaista kaikkia käyttämään niitä pieniäkin kielen alkeita, joita olette oppineet. Siitä se lähtee!
On kuitenkin myös ymmärrettävää, jos joku tässä kohtaa ajattelee: ”Sallikaa minun nauraa, helpommin sanottu kuin tehty!” Uuden kielen oppiminen ei ole kaikille helppoa. Heikolla kielen taidolla on todella jännittävää, jopa pelottavaa toimia. Kökkökielellä ei voi ilmaista itseään niin vivahteikkaasti ja syvällisesti kuin omalla äidinkielellään, ja välillä on sellainen olo, että mahdanpa vaikuttaa typerältä. Virheet nolottavat ja voi olla turhauttavaa, kun ei saa asiaa kerrottua niin kuin haluaisi. Kökkökielen käyttöön tarvitaan turvallinen ilmapiiri, jotta voi mokata rauhassa.
Keskustelu- ja viestintätilanteissa on enemmän valtaa sillä, joka on taitavampi kielen käyttäjä. Tämä on tärkeää tiedostaa, varsinkin silloin, kun on itse valta-asemassa. Jos on kielen näkökulmasta etuoikeutettu – kuten minä useimmiten, koska asun suomenkielisenä Suomessa – tekee ihan hyvää olla välillä kielellisenä altavastaajana. Millainen kielellinen valta-asetelma sinun arjessasi on?
Opiskelin muutama vuosi sitten suomalaisen viittomakielen alkeita. Olen tottunut töissä puhumaan isoillekin yleisöille, useimmiten suomeksi, välillä englanniksi ja harvemmin jopa ruotsiksi. Pitkään aikaan mikään ei ole kuitenkaan jännittänyt niin paljon kuin kurssitehtävän viittominen pienelle, tutulle opiskelijaryhmälle ja opettajalle. Olen miettinyt myöhemmin, mistä tämä johtui. Oliko kyse siitä, että en esitelmöinyt jostakin työhön liittyvästä asiasta, vaan tehtävänä oli kertoa tarina? Vai kuitenkin siitä, että visuaalinen kieli oli minulle niin uutta ja sen opiskelu tuntui hyvin erilaiselta kuin puhuttujen kielien? Viittomakielisten kanssa keskustellessa minulla on tarve ottaa tulkki avuksi, sillä kielitaitoni ei tunnu riittävän juuri mihinkään. Jos osaan viittoa esimerkiksi yhteistyökumppanille ”hieno projekti, tärkeä asia” se ei ole kovin paljon. Mutta onhan se kuitenkin jotain.
Kökkökielen käyttäminen vaatii toki sitäkin, että ympärillä olevat ihmiset tukevat sen käyttämistä. Auta siis kielen oppijaa. Älä vaihda kieltä ainakaan kysymättä, jos keskustelukumppanisi puhuu, viittoo tai kirjoittaa kökkökieltä. Anna keskustelukumppanisi muodostaa lauseensa rauhassa, vaikka siinä kestäisi vähän kauemmin. Sekin auttaa, jos sallitaan usean kielen sekoitus. Jos jokin sana tai ilmaisu ei löydy, niin sen voi sanoa eri kielellä. Haluan kiittää esimerkiksi niitä suomenruotsalaisia teatteritoimijoita, jotka ovat olleet kanssani kärsivällisiä, kun olen haparoinut ruotsin kanssa.
Kieltä voi oppia vain käyttämällä sitä. Kielitaitoa voi pitää yllä vain käyttämällä kieltä. Niin asia vain on. Joskus tuntuu paradoksaaliselta, että kieltä pitäisi uskaltaa puhua, viittoa tai kirjoittaa jo silloin, kun ei vielä juurikaan osaa sitä. Mitään muuta tietä kielen oppimiseen ei kuitenkaan ole. Kielen oppimisessa ei auta tavoitella täydellisyyttä, vaan on käytettävä sitä osaamista, mitä itsellä on. Myös kielivirheitä pitää sietää. Auttakaamme toisiamme tässä!
PS. Se alussa mainittu ranskan taito odottaa vielä aktivoimista.
Outi Salonlahti
Kirjoittaja työskentelee Kulttuuria kaikille -palvelussa erityisasiantuntijana ja suoltaa kökkökieltä tarpeen mukaan. Kuvassa hän viittoo esittelyään työpaikan verkkosivuille.