Kun kuulin sanan ”kamishibai” ensimmäisen kerran, en tiennyt heti, mitä se voisi tarkoittaa. Sanatarkasti käännettynä tämä japanin kielen sana tarkoittaa paperiteatteria. Vaikka kamishibailla on pitkät perinteet, siitä on tullut varsin laajalle levinnyt tarinankerronnan muoto vasta muutaman viime vuoden aikana. Tässä blogitekstissä kerron, miten monin eri tavoin kamishibaita sovelletaan nykyään, ja kuvaan käytännön esimerkeillä, miten sitä hyödynnetään Saksassa. Lisäksi esittelen ideoita siitä, miten kamishibaita voidaan käyttää pedagogisena menetelmänä alle 10-vuotiaiden lasten kanssa työskentelyssä sekä kirjastoissa myös monikielisyyden edistämisessä.

Tämä perinteinen kerrontataide syntyi Japanissa vuosisatoja sitten. Noin 100 vuotta sitten kamishibaista tuli erityisen suosittua viihdettä, jota esitettiin julkisilla paikoilla. Tarinankertojat kuljettivat polkupyörillään pieniä puisia näyttämöitä, joilla he kertoivat tarinoitaan kuvakorttien avulla. Yleisö koostui pääasiassa lapsista, ja tarinankertojien tulot koostuivat enimmäkseen makeisten myynnistä.

Sittemmin moni asia on muuttunut, mutta kamishibain suosio on kuitenkin pysynyt ja se lisääntyy koko ajan. Saksan kielellä kamishibaita kuvataan usein kerrontateatteriksi. Tarinan kertomiseen tarvitaan vain yksi tai kaksi tarinankertojaa, pieni laatikko, joka on rakennettu yleensä puusta, ja paperikuvia, joita näytetään puunäyttämöllä vuorotellen. Näin näppärästi mukana kulkevan pienikokoisen teatterin ansiosta esityksiä voidaan järjestää lähes missä vain. Kasvava kiinnostus kamishibaita kohtaan perustuu muun muassa puhtaasti analogisen kerronnan yksinkertaisuuteen ja tilankäytön joustavuuteen mutta myös kuvien vahvaan visuaalisuuteen. Saksassa kamishibaita käytetään paljon päiväkodeissa, peruskouluissa ja kirjastoissa. Siellä on myös mm. erilaisia yhdistyksiä, jotka pitävät esitelmiä ja järjestävät täydennyskoulutusta aiheesta. Yksi tällaisista yhdistyksistä on Frankfurt am Mainissa toimiva Forum Kamishibai. Schleswig-Holsteinin osavaltiossa kamishibaita on käytetty julkisissa kirjastoissa jo vuosia muun muassa lukemisen edistämiseen. Susanne Brandt on kirjoittanut siitä saatuja kokemuksia käsittelevän esseen. Luku- ja kirjallisuuspedagogi Annette Huber esittelee viime vuonna ilmestyneessä artikkelissaan ”Mit Bildern erzählen – das japanische Papiertheater Kamishibai” perusteellisen yhteenvedon kamishibain eri muodoista Japanissa ja kriittisen arvion tämän kerrontatekniikan mukauttamisesta ja kehityksestä Saksassa viime vuosina.

Kamishibain avulla sanavarasto laajenee

Entä miten oppii kertomaan tarinoita kamishibain keinoin ja soveltamaan sitä omassa työssään pedagogiikan ja kielenopetuksen alalla? Näyttämön voi rakentaa itse puusta tai pahvista, ja myös kuvakortit voi tehdä itse A3-kokoisina. Saksankielisellä alueella on jo monta kustantamoa, joiden valikoimassa on painettuja kamishibai-korttipaketteja, ja näiden kustantamojen määrä lisääntyy koko ajan. Valikoima on laaja, ja korttipakettien aiheet ulottuvat saduista ja tietokirjoista uusimpaan lastenkirjallisuuteen. Kustantamojen kuvakorttipaketeissa on myös valmiita kerrontamalleja, joita voi hyödyntää. Saatavana on myös monenlaisia muita ohjeita kamishibai-menetelmään pohjautuvasta tarinankerronnasta. Kaikissa ohjeissa kehotetaan harjoittelemaan kerrottava tarina huolellisesti, jotta sen voi esittää mahdollisimman vapaasti puhuen. Kertoja asettuu näyttämön viereen, suuntaa katseensa yleisöön ja kertoo tarinan valitsemiensa kuvien avulla.

Myös tässä piilee yksi kamishibain vahvuuksista: tiedonvälityksen lisäksi ns. kuvatuettu kerronta mahdollistaa myös yleisön sanavaraston laajentamisen. Visuaalinen esitystapa helpottaa uusien sanojen merkityksen ymmärtämistä, mikä puolestaan tukee kielenoppimista. Tämän takia kerrontateatteri soveltuukin oivallisesti sellaisille kuulijoille, jotka eivät vielä hallitse kovin sujuvasti sitä kieltä, jolla tarina kerrotaan. Tällaisen kielenoppimistavan vuoksi kamishibai on erityisen hyvä menetelmä käytettäväksi kirjastoissa silloin, kun erilaisissa esityksissä pitää tavoittaa monikielinen yleisö, ja sitä voidaan hyödyntää mainiosti myös monikielisissä koulu- ja päiväkotiryhmissä. Konkreettinen esimerkki tästä on kamishibain soveltaminen siten, että esityksessä on kaksi erikielistä kertojaa, jotka kertovat kuvakorttien avulla samaa tarinaa mutta kahdella kielellä. Tällaiset esitykset ovat omiaan edistämään sekä oman äidinkielen että vieraan kielen hallintaa. Toisena hyvänä esimerkkinä mainittakoon kuvakorttipaketit, joissa käsitellään monikielisyyttä ja sanoja useammalla kielellä osana tarinaa. Näissä esimerkeissä kamishibain käytön tavoitteena on kieli- ja lukutaidon edistäminen. Kamishibaita voidaan hyödyntää monella muullakin tavalla. Siihen voi yhdistää vaivattomasti vaikkapa musiikkia tai kuvataidetta. Kamishibai-menetelmällä kerrottavaa tarinaa kuunnellessaan kuulijat voivat samalla kuvittaa tarinaa esimerkiksi piirtämällä tai maalaamalla. Myös omien tarinoiden keksiminen, luominen ja esittäminen esimerkiksi opetuksen yhteydessä on mainio keino parantaa lasten kielitaitoa.

Lähellä yleisöä oleva näyttämö ja pienikokoiset kuvat luovat tarinankerrontaan sopivan kodikkaan ja turvallisen ilmapiirin ja rajatun tilan. Kuvien katsominen edellyttää myös tietynlaista keskittymistä tarinaa kuunnellessa. Välitön yhteys yleisöön, kehonkieli ja myös puhetapa ovat tarinankerronnassa tärkeitä osatekijöitä. Tällainen kertojan ja yleisön välinen läheisyys voi parhaimmillaan saada aikaan dialogista kerrontaa. Tällöin kerronta voi välillä huoletta keskeytyä, jotta yleisö voi esittää kysymyksiä tai jotta kuvien tiettyjä yksityiskohtia voidaan pohtia yhdessä. Kertoja voi myös pyytää yleisöä kuvailemaan ja kommentoimaan näkemäänsä tai jopa viemään tarinaa eteenpäin.

Jo nämä muutamat kokemukset kamishibaista ovat osoittaneet minulle, että on lukemattomasti mahdollisuuksia hyödyntää ja kehittää tätä tarinankerronnan tapaa. Kuvien visuaalisen voiman lisäksi tämä kerrontatekniikka kiehtoo minua myös sen takia, että kerronta tapahtuu yleisön välittömässä läheisyydessä.

Julia Kartesalo on asunut Helsingissä kahdeksan vuotta, ja hän työskentelee freelancerpohjalta kulttuurijohtajana ja taidekasvattajana. Kamishibai-menetelmään hän tutustui Goethe-Institut Finnlandin kirjastossa monikielisyyteen ja lastenkirjallisuuteen liittyvän hankkeen yhteydessä vuonna 2022. Sen jälkeen hän on järjestänyt aiheesta useita työpajoja ja kursseja sekä lapsille että aikuisille.

Lähteet:

Brandt, Susanne (2016), „Neues Leben für ein altes Medium – Kamishibais in Bibliotheken vielfältig und fantasievoll nutzen und weiterentwickeln. Ein Erfahrungsbericht aus vier Jahren Kamishibai-Praxis in den Büchereien von Schleswig-Holstein“ in: Zeitschrift Bibliothek Forschung und Praxis https://doi.org/10.1515/bfp-2016-0008 (noudettu 26.02.2024)

Huber, Annette (2023), „Mit Bildern erzählen – das japanische Bildertheater Kamishibai“ in: Jochen Heins, Christoph Jantzen, Nicole Masanek, Philipp Schmerheim (Hrsg.): „Jenseits der Mediengrenzen – Medienübergreifendes Erzählen für Kinder in didaktischer und literaturwissenschaftlicher Perspektive“, Verlag Königshausen & Neumann https://verlag.koenigshausen-neumann.de/oaopen/83962 (noudettu 26.02.2024)

Forum Kamishibai, Frankfurt am Main https://forum-kamishibai.de/das-forum/unsere-publikationen/ (noudettu 26.02.2024)

Goethe-Institut Finnland