In English below
Olen muuttanut vieraaseen maahan, vaihto-oppilaaksi kouluun, jonka kieltä en puhu. Opin ja unohdan päivittäin toinen toistaan kummallisemmalta tuntuvia sanoja. Uudessa kieliympäristössä, uusien ihmisten ympäröimänä panostan mahdollisimman lähestyttävään ulkokuoreen, jotta voin ymmärtää ja tulla ymmärretyksi.
Ulla Arkoma valottaa Kulttuuria kaikille -blogiin 15.3.2019 maahanmuuttajataustaisten nuorten oppimisesta peruskoulussa. Hän kirjoittaa, kuinka ihminen, jolle kielestä ei synny muuria, voi torkahdella piponsa alle ja ohittaa sen informaation, mikä häntä ei kiinnosta. Hän, joka ei vielä puhu enemmistön kieltä, joutuu pinnistelemään jokaisen tiedonmurun kohdella, jotta ymmärtäisi, mistä on kyse. Ennen muuttoani vieraaseen maahan en olisi ymmärtänyt näin totaalisesti, mistä Arkoma puhuu.
Työskentelemme koulussa saksan kielellä. Kaikki taitavat englannin kielen, mutta usein ihmiset ilmoittavat, etteivät mielellään puhu englantia. Kun kysyn, mistä puhumme, vastaus on usein, että he eivät itsekään tiedä, vielä, koska oppiminen on käynnissä. Heillä on mahdollisuus haastaa itseään kielen jälkeisellä tasolla, jossa abstraktit ajatusmallit yhdistyvät toisiinsa, kun minä etsin kontekstia niille muutamalle sanalle, jotka ymmärsin.
Kieli rakentaa näkymättömiä huoneita, joihin jotkut kuuluvat, jotkut eivät. Uuteen kielihuoneeseen pääsee, jos opettelee kyseisen kielen. Ennen kielen osaamista on kielenoppija aina hetken aikaa sivustakatsojana, kielen kenkätelineellä kurkkimassa eteisestä päin huoneeseen, jossa kielen taitajat kommunikoivat toistensa kanssa. Kun kaikkia paikalla olevia ei sido yhteisen kielen paradigmat, on jokainen enemmistön kielellä sanottu sana yksi tiili lisää kielimuuriin. Se, että joku välillä ottaa kielimuurin huomioon vaihtamalla kieltä tai tulkkaamalla, auttaa jaksamaan monta sellaista hetkeä, jossa niitä ei oteta huomioon.
Teatterista, jossa vietän paljon aikaa täällä Berliinissä, on tullut turvapaikkani, jossa koen ymmärtäväni ja tulevani ymmärretyksi, koska koen, että kielimuuriin on siellä asetettu paljon ikkunoita, ovia ja aukkoja. Monessa teatterissa on englanninkielinen tekstitys. Joissakin teattereissa on tämän lisäksi saatavilla myös kuvailu- ja viittomakielen tulkkausta. Ilo siitä, että olen voinut käydä teatterissa ja ymmärtää, mistä siellä puhutaan, on antanut minulle paljon energiaa siihen, että jaksan perustella läsnäoloani vieraskielisessä ympäristössä.
Suomessa kielellinen saavutettavuus ei ole koskaan tuntunut ja näkynyt minulle siten, kuin se täällä nyt näkyy. Se on saanut minut miettimään, mitä kaikkea voisin itse teatterintekijänä tehdä, jotta ne produktiot, joiden parissa työskentelen, olisivat mahdollisimman saavutettavia. Ajatus siitä, että opiskelisin viittomakieltä inspiroi minua nyt, kun olen nähnyt itsekin, millaisia mahdollisuuksia se teatteriin tuo.
Yhteys muihin ihmisiin tiivistyy esitysten äärellä. Teatteri on paikka, jossa mielestäni kaikkien pitäisi voida tuntea kuuluvansa joukkoon. Tämä pätee niin katsojiin kun tekijöihinkin. Gentin Kaupunginteatterin taiteellisen johtajan Milo Raun teatterimanifestin (2018) kohdassa kuusi ja seitsemän todetaan, “että jokaisessa produktiossa on puhuttava vähintään kahta eri kieltä” ja “että vähintään kahden esiintyjän on oltava ei-ammatti-näyttelijöitä”. Nämä ovat eräitä mahdollisia ehdotuksia siitä, kuinka kielellistä diversiteettiä voi kasvattaa pilke silmäkulmassa, ja kuinka teatterin erilaiset kielimuurit voisivat olla entistä läpinäkyvämpiä.
Vilma Sippola
Vilma Sippola on 23-vuotias näyttelijä ja esityksentekijä, joka opiskelee Tampereen yliopiston Teatterityön tutkinto-ohjelmassa Nätyllä. Sippola on näytellyt mm. tv-sarjoissa MS Romantic ja Pala Sydämestä, sekä Ryhmäteatterin kesäteatterissa. Sippola on kirjoittanut esitystekstejä sekä artikkeleita, joita on julkaistu aikaisemmin esimerkiksi filosofisessa Minervan Pöllö -aikakauslehdessä.
Teksti on kirjoitettu osana Tilaa taiteilijuuteen -hankkeeseen liittyvää Nätyn ja Kulttuuria kaikille -palvelun yhteistyötä. Näty (eli Teatterityön tutkinto-ohjelma) on näyttelijöitä korkeakouluttava ja näyttelijäntaidetta tutkiva yhteisö Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa.
www.tuni.fi/naty
www.tilaataiteilijuuteen.fi
Kuva: Ilkka Saastamoinen
Windows and doors into language barriers – on the accessibility of language in theatre
I now live a foreign country and attend a school where I don’t speak the language as an exchange student. I learn and forget increasingly confounding words on a daily basis. In a new language environment, surrounded by new people, I focus on being as outwardly approachable as possible to understand and be understood.
In the Culture for All blog text of 15 March 2019, Ulla Arkoma sheds light on the learning of young people with an immigrant background in comprehensive school. She writes how those who are not impended by a language barrier can easily nod off in class and brush past the information that doesn’t interest them. Those who don’t yet speak the language have to try hard to glean every sliver of information to gain an understanding. Before moving to a foreign country, I wouldn’t have grasped what Arkoma was saying as extensively as I do now.
The working language at my school is German. Everyone knows English but many say they prefer not to speak it. When I ask what we are talking about, people often don’t know, since the process of learning is still in progress. They have the opportunity to challenge themselves at the post-language level where abstract thought models converge, while I’m struggling to find a context for the few words I understood.
Language builds invisible rooms in which some people belong and others do not. You can enter a new room by learning the language in question. As a language learner who doesn’t yet speak the language, you will always be a bystander for a time – peeking in through the door into the room where those proficient in the language are communicating with each other. When all those present are not bound by shared language-related paradigms, every word spoken in the language of the majority equals another brick in the language barrier. Someone having the consideration to switch languages or interprete is a big help in getting through many situations where this is disregarded.
The theatre, which is where I spend much of my time here in Berlin, has become a safe environment in which I feel that I understand and am understood, since the language barrier in this context has plenty of doors, windows and openings. Many theatres have English captions. Some also provide audio description or sign language interpretation. The joy of being able to enjoy theatre and understand what is being talked about has lent me a great deal of energy for justifying my presence in an environment that speaks a foreign language.
In Finland, language-related accessibility has never become as apparent to me as it has here. This has made me think about what I could personally do, as a threatre professional, to ensure the accessibility of the productions in which I’m involved. The thought of studying sign language now inspires me, having witnessed the opportunities it brings to theatre.
The connection to other people is crystallised in the context of performances. The theatre is a place where everyone should feel like they belong. This applies to both audiences and those putting the performances together. Sections six and seven of the theatre manifesto (2018) of Milo Rau, Artistic Director of NTGent, state that “at least two different languages should be spoken in every proeduction” and that “at least two performers should be non-professional actors.” These are a few suggestions on how language diversity can be increased through a playful approach, and how the various language barriers of the theatre could be more transparent.
Vilma Sippola
Vilma Sippola is a 23-year-old actor and performer who studies at the University of Tampere in the Degree Programme in Theatre Arts (NÄTY). Sippola’s previous work includes the television series MS Romantic and Pala Sydämestä and Ryhmäteatteri’s summer theatre. Sippola has written texts for performances as well as articles that have been published in the philosophical Minervan Pöllö magazine, for example.
This text was written as part of the cooperation between NÄTY and the Culture for All service in relation to the Making space for artistry project. The Degree Programme in Theatre Arts (NÄTY) is a community that provides higher education in acting and studies acting under the University of Tampere’s Faculty of Information Technology and Communication Sciences.
www.tuni.fi/naty
www.tilaataiteilijuuteen.fi
Photo by Ilkka Saastamoinen
In Finnish kielimuuri means language barrier and also ”language wall”.