Ikkunoita ja ovia kielimuureihin – Kielen saavutettavuudesta teatterissa

Vilma Sippolan hiukset ovat punaruskeat, mutta ne ovat saaneet kasvaa vasta vuoden oman värisiksi, joten pitkissä hiuksissa on vanhat blondiksi värjäämisen jäljet. Silmät ovat siniset ja melko isot, pyöreät. Iho on vaalea. Huulet ovat myös isot, lurtsut. Leuassa on kaksi luomea. Kirjailijakuvassa Vilmalla on vihreä, melko räikeä mekko, hieman meikkiä ja katse tulevaisuuteen. Yleensä hän hymyilee, mutta kuvassa kasvot ovat rennot. Kaulassa on helmikoru jossa on muutama värikäs helmi, ja korvakorut ovat eriparia.

Olen muuttanut vieraaseen maahan, vaihto-oppilaaksi kouluun, jonka kieltä en puhu. Opin ja unohdan päivittäin toinen toistaan kummallisemmalta tuntuvia sanoja. Uudessa kieliympäristössä, uusien ihmisten ympäröimänä panostan mahdollisimman lähestyttävään ulkokuoreen, jotta voin ymmärtää ja tulla ymmärretyksi.

Ulla Arkoma valottaa Kulttuuria kaikille -blogiin 15.3.2019 maahanmuuttajataustaisten nuorten oppimisesta peruskoulussa. Hän kirjoittaa, kuinka ihminen, jolle kielestä ei synny muuria, voi torkahdella piponsa alle ja ohittaa sen informaation, mikä häntä ei kiinnosta. Hän, joka ei vielä puhu enemmistön kieltä, joutuu pinnistelemään jokaisen tiedonmurun kohdella, jotta ymmärtäisi, mistä on kyse. Ennen muuttoani vieraaseen maahan en olisi ymmärtänyt näin totaalisesti, mistä Arkoma puhuu.

Työskentelemme koulussa saksan kielellä. Kaikki taitavat englannin kielen, mutta usein ihmiset ilmoittavat, etteivät mielellään puhu englantia. Kun kysyn, mistä puhumme, vastaus on usein, että he eivät itsekään tiedä, vielä, koska oppiminen on käynnissä. Heillä on mahdollisuus haastaa itseään kielen jälkeisellä tasolla, jossa abstraktit ajatusmallit yhdistyvät toisiinsa, kun minä etsin kontekstia niille muutamalle sanalle, jotka ymmärsin.

Kieli rakentaa näkymättömiä huoneita, joihin jotkut kuuluvat, jotkut eivät. Uuteen kielihuoneeseen pääsee, jos opettelee kyseisen kielen. Ennen kielen osaamista on kielenoppija aina hetken aikaa sivustakatsojana, kielen kenkätelineellä kurkkimassa eteisestä päin huoneeseen, jossa kielen taitajat kommunikoivat toistensa kanssa. Kun kaikkia paikalla olevia ei sido yhteisen kielen paradigmat, on jokainen enemmistön kielellä sanottu sana yksi tiili lisää kielimuuriin. Se, että joku välillä ottaa kielimuurin huomioon vaihtamalla kieltä tai tulkkaamalla, auttaa jaksamaan monta sellaista hetkeä, jossa niitä ei oteta huomioon.

Teatterista, jossa vietän paljon aikaa täällä Berliinissä, on tullut turvapaikkani, jossa koen ymmärtäväni ja tulevani ymmärretyksi, koska koen, että kielimuuriin on siellä asetettu paljon ikkunoita, ovia ja aukkoja. Monessa teatterissa on englanninkielinen tekstitys. Joissakin teattereissa on tämän lisäksi saatavilla myös kuvailu- ja viittomakielen tulkkausta. Ilo siitä, että olen voinut käydä teatterissa ja ymmärtää, mistä siellä puhutaan, on antanut minulle paljon energiaa siihen, että jaksan perustella läsnäoloani vieraskielisessä ympäristössä.

Suomessa kielellinen saavutettavuus ei ole koskaan tuntunut ja näkynyt minulle siten, kuin se täällä nyt näkyy. Se on saanut minut miettimään, mitä kaikkea voisin itse teatterintekijänä tehdä, jotta ne produktiot, joiden parissa työskentelen, olisivat mahdollisimman saavutettavia. Ajatus siitä, että opiskelisin viittomakieltä inspiroi minua nyt, kun olen nähnyt itsekin, millaisia mahdollisuuksia se teatteriin tuo.

Yhteys muihin ihmisiin tiivistyy esitysten äärellä. Teatteri on paikka, jossa mielestäni kaikkien pitäisi voida tuntea kuuluvansa joukkoon. Tämä pätee niin katsojiin kun tekijöihinkin. Gentin Kaupunginteatterin taiteellisen johtajan Milo Raun teatterimanifestin (2018) kohdassa kuusi ja seitsemän todetaan, “että jokaisessa produktiossa on puhuttava vähintään kahta eri kieltä” ja “että vähintään kahden esiintyjän on oltava ei-ammatti-näyttelijöitä”. Nämä ovat eräitä mahdollisia ehdotuksia siitä, kuinka kielellistä diversiteettiä voi kasvattaa pilke silmäkulmassa, ja kuinka teatterin erilaiset kielimuurit voisivat olla entistä läpinäkyvämpiä.

Vilma Sippola

Vilma Sippola on 23-vuotias näyttelijä ja esityksentekijä, joka opiskelee Tampereen yliopiston Teatterityön tutkinto-ohjelmassa Nätyllä. Sippola on näytellyt mm. tv-sarjoissa MS Romantic ja Pala Sydämestä, sekä Ryhmäteatterin kesäteatterissa. Sippola on kirjoittanut esitystekstejä sekä artikkeleita, joita on julkaistu aikaisemmin esimerkiksi filosofisessa Minervan Pöllö -aikakauslehdessä.

Teksti on kirjoitettu osana Tilaa taiteilijuuteen -hankkeeseen liittyvää Nätyn ja Kulttuuria kaikille -palvelun yhteistyötä. Näty (eli Teatterityön tutkinto-ohjelma) on näyttelijöitä korkeakouluttava ja näyttelijäntaidetta tutkiva yhteisö Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa.

www.tuni.fi/naty
www.tilaataiteilijuuteen.fi

Kuva: Ilkka Saastamoinen

Scroll to Top
Skip to content